¡Desconecta con la aplicación Player FM !
#86: Antti Arjava – Millaista muutosta saa 2 miljardilla eurolla
Manage episode 365969026 series 1988690
Antti Arjava johti yhtä maamme varakkaimmista säätiöstä eli Suomen Kulttuurirahastoa kahdenkymmenen vuoden ajan, kunnes siirtyi kesän alussa eläkkeelle. Niin taiteen, tieteen kuin monen muunkin asian tekijät vetoavat usein resurssehin, kun kysytään, miten asiat voisivat olla paremmin. Mutta miltä maailma näyttää, jos taloudelliset voimavarat eivät ole tekemisen este, vaan päin vastoin niitä riittää, jos hyviä kohteita löytyy? Apurahasäätiö on tiedon ja taiteen riskisijoittaja, jonka valintatilanne on lopulta samanlainen kuin venture capitalistinkin. Suurin haaste on löytää parhaat ideat ja parhaat tekijät. Sen jälkeen, rahan voimalla, pienistä lupaavista asioista voi tehdä suuria vaikuttavia asioita.
Antin perspektiivi ulottuu kauas tulevaisuuteen mutta myös kauas menneeseen. Hän on professori ja klassillisen filologian dosentti Helsingin yliopistossa ja on muun muassa tutkinut naisten asemaa antiikissa, Rooman valtakunnan loppuvaiheita sekä julkaissut yhdessä muiden kanssa Jordanian Petrasta löytyneen 500-luvun papyrusarkiston. Hyviä kuunteluhetkiä!
92 episodios

Todos los episodios
×Bienvenido a Player FM!
Player FM está escaneando la web en busca de podcasts de alta calidad para que los disfrutes en este momento. Es la mejor aplicación de podcast y funciona en Android, iPhone y la web. Regístrate para sincronizar suscripciones a través de dispositivos.